Hyppäys internetin ja nettisvujen ihmeelliseen maailmaan

Hyppäykseni internetin ihmeelliseen maailmaan alkoi internet-tuottaja kurssilta 1997. Kurssin aikana olin toteuttamassa ensimmäistä nettisivuprojektiani. Toteutuksessa käytimme Microsoftin FrontPage editoria (verkkosivujen toteutukseen tarkoitettu ohjelma). Roolini oli olla graafinen- ja käyttöliittymäsuunnittelija. Kun sivut olivat valmiit, saimme sivut julkaistua eli siirrettyä palvelimelle pienen ihmettelyn ja rikkinäsiten kuvalinkkien korjailujen jälkeen. Ftp -siirto oli uutena käsitteenä haastavaa hahmottaa.

Toinen projekti oli asiakasprojekti, josta sain maksua. Ensimmäisen sivuprojektin kokemuksellani ja sillä osaamisellani ja Internet-tuottajan käsikirjan avulla aloitin nettisivujen teon itseopiskellen. Sivut valmistuivat ja asiakas oli tyytyväinen: hienot tuli.

Matka jatkui nettisivujen ja graafisen suunnittelun töissä freelancerina. Vuonna perustimme 1999 nettisivuja ja graafista suunnittelua tarjoavaan yrityksen ja vuotta myöhemmin menin osakkaaksi mukaan Start Up yritykseen monikielistä verkkokauppaa rakentamaan. Ihan tyhjältä paperilta verkkokauppaprojekti alkoi, sillä sopivia, valmiita verkkokauppa-alustoja ei tuohon aikaan ollut saatavilla. Oma roolini oli vastata verkkokaupan visuaalisesta- ja käyttöliittymäsuunnittelusta, sekä projektin koordinoinnista. Puun ja kuoren välissä toimeksiantajan ja koodarin välissä siis olin. Tästä Start Up -yrityksestä tuli samalla itselleni yrittäjyyden korkeakoulu. Se oli myös it-huuman kuumaa aikaa.

Alkuaikoina navigointipainikkeet oli tehtävä yleensä kuvina, jotka sitten asemoitiin alekkain tai riviin yläpalkkiin. Nopeasti teknologia kuitenkin kehittyi.

Toinen isompi projekti, jota olin toteuttamassa vuosituhannen alkuvaiheissa, oli verkko-oppimisympäristön kehitys asiakasyritykselle. Tyhjältä paperilta sekin kehitystyö lähti, sillä mitään mallia valmiista oppimisympäristöstä ei ollut. Roolini oli olla jälleen toimeksiantajan ja koodaajan välissä koordinoijana sekä käyttöliittymän suunnittelijana. Kompakti ja helppokäytöinen ympäristö oli käytössäni vielä 2010 -luvulla omissa koulutuksissani, mutta aika ajoi sen ohi.

Suurin oppini em. kahdessa isossa nettiprojekteissa oli, että lopputuloksessa ja suunnittelussa oli huomioitava yhtä lailla loppukäyttäjän (asiakas) kuin myös kauppiaan/opettajan (ylläpitäjän) näkymän käytettävyys sekä yhteinen ymmärrys (asiakas-koodaaja-käyttöliittymäsuunnittelija) siitä, mitä ollaan tekemässä ja yhteinen terminologia.


Html -kieltä, joka lienee monelle tuttua. Kaikki nettisivulla näkyvä laitetaan body -tagin väliin:

Ja nettisivu näyttää kaikessa komeudessaan tältä:

Kuvien koko oli alkuaikoina tärkeää saada mahdollisimman pieneksi hitaille modeeminopeuksille. Jo yhden megatavun kuva oli sen ajan standardien mukaan liian isokokoinen. Kuvan latausaika 1 mt kuvalla olikin turhauttavan pitkä. Kuvan koon piti olla ennemmin kilotavuja (kt) kuin megoja (mt). Näitä “tavuja” saikin opetella pudottelemaan, että saisi sivut latautumaan modeeminopeuksilla mahdollisimman nopeasti.

Mikä on muuttunut sivujen toteutuksessa?

Suunnittelun prosessit eivät juurikaan ole vuosien saatossa muuttuneet. Edelleen sivujen toteutuksessa on huomioitava markkinoinnin ja viestinnän lainalaisuudet mm. mitä sisältöä sivuille laitetaan sekä sivujen käytettävyyden ja löydettävyyden huomioiminen.

Teknologian kehittyminen on merkinnyt sitä, että mm. verkkokauppa on saavutettavissa myös mikro- ja pienyrittäjille kohtuullisin kustannuksin. Valmiit teemat ja sivupohjat tuovat tekniseen toteutukseen helpotusta, mutta ihan itsestään sivut eivät silti synny. Esimerkiksi mikä tuhansista valmiista ulkoasuteemoista tai helppokäyttöisistä kotisivukoneratkaisuista sopii yritykselleni parhaiten?  Kannattaisiko asiat sittenkin suunnitella ensin paperille?

Toimiva nettisivu on monen asian summa. Vaikka valmiit pohjat ovat tuoneet helpotusta tekniseen toteutukseen, niin edelleen tarvitaan samaa viestinnän osaamista kuin aikaisemminkin: visuaalista osaamista, valokuvia, sujuvaa tekstiä, videoita sekä käytettävyyden huomioimista ja projektinhallintaa, että saavutetaan toimivat, tarkoituksenmukaiset ja oivaltavat nettisivut. Vaativimmissa toteutuksissa tarvitaan enemmän myös teknistä osaamista.

Suurin muutos mielestäni on, että sisällön vaatimukset ovat kasvaneet ja sosiaalisen median myötä tarvitaan viestinnän monikanavaisuuden ymmärtämistä ja hahmottamista. Myynti- ja digimarkkinointiosaaminen korostuu yhä enemmän ja sisältöön (mm. nettisivut, some, videot) on laitettava resursseja huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin.

Tarvitsetko apua nettiprojektiisi?

Ota yhteyttä: timo.pihlajamaki@innoverkko.com. Autan mielelläni.

Timo Pihlajamäki
Timo Pihlajamäki

Digivalmentaja ja -konseptoija